|
» virtuaalihevonen TIJUANA'S VIDEL
» Luonne Viivi on yleisesti suloinen ja kiltti unelmaponi, joka sopii ratsastajalle kuin ratsastajalle. Toimii myöskin vähemmän kokeneilla. Oikeasti poni on mukavan valkoinen, mutta yleensä on se on mutakerroksen peittämänä jolloin sitä saa puunata vaikka kuinka kauan. Tarhassa nauttii elämästään ja menee pukkilaukkaa aina, kun tarhaan tulee toinen hevonen tai lunta sataa. Viivi rakastaa piehtarointia ja joskus tallilaiset sanovat vitsillä ponia "mutaiseksi siaksi". Tarhasta antaa aina kiltisti kiinni, mutta ei tule kuitenkaan vastaan portille ellei namipalalla houkutella. Taluttaessa seuraa kiltisti vierellä, mutta jos pitää seistä oikein kauan paikoillaan, tamma voi lähteä ruohotupsujen luo. Hoitaessa ei edes tarvi sitoa kiinni. Viiviä voi hoitaa vauvat kuin vaaritkin. Viivi nauttii täysillä harjaamisesta ja hörisee, kun sitä harjataan sopivan voimakkailla ja pitkillä vedoilla. Sama pesussa, tamma rakastaa vettä, varsinkin lämmintä sellaista. Kavioiden kanssa joskus juntturoi, mutta nostaa ne kuitenkin kiltisti sitten lopulta. Viivi on helppo varustoida, mutta tamma toki vähän pullistaa, mutta ei paljoa. Tämän tamman kanssa pärjäävät kaikki! Ratsastaessa sopivan reipas, mutta joskus hieman laiska. Viivin ravi pomputtaa, mutta ei paljoa. Viivillä on ihana ratsastaa ilman satulaa, varsinkin laukata. Tamman laukka kun on todella tasaista. Esteillä ei harrasta kieltämistä, mutta joskus voi jäädä epäröimään. Yleensä kuitenkin hyppää siististi esteen yli, eikä pelkää edes erikoisesteitä. Kouluratsastuksessa ei hirveän taitava, mutta koulukin sujuu ihan hyvin. Taipuu hyvin ja toimii kuolaimella. Maastossa jännittynyt ja voi ilopukitella, mutta ei kuitenkaan säikky. Maastoesteillä hieman epävarma. Järviveteen ei mene niin helposti, mutta menee sinnekkin, jos ratsastaja osaa rohkaista tammaa hyvin ja olla päättäväinen. Ajaessa herkkä. Helppo ajaa, vaikka joskus lähtee laukalle. Tamma yrittää mennä mahdollisimman paljon apujen mukaisesti, mutta ajaessa vaatii kuitenkin selvät avut. » Sukutaulu
» Jälkikasvu 01. Eesth t. Tetsaiga AB - s. 20.11.2009 - i. Reformator AB - om. jassu » Ikääntyminen 1 vuotta - 14.09.2008 2 vuotta - 01.11.2008 3 vuotta - 19.12.2008 4 vuotta - 05.02.2009 5 vuotta - 25.03.2009 6 vuotta - 12.05.2009 7 vuotta - 29.06.2009 8 vuotta - 16.08.2009 9 vuotta - 03.10.2009 10 vuotta - 20.11.2009 11 vuotta - 07.01.2010 12 vuotta - 24.02.2010 » Kilpailukalenteri KRJ-kouluratsastuskilpailut: (Sijoituksia 0 kpl) 19.04.2009 Kurnav, HeC: 4/12 19.04.2009 Kurnav, HeB: 8/15 06.06.2009 Reeyah Ponies, HeC: 34/40 06.06.2009 Reeyah Ponies, HeC: 7/40 25.06.2009 Barrier Stall, HeC: 43/100 26.06.2009 Abetal, HeC: 10/11 27.06.2009 Abetal, HeC: 6/11 28.06.2009 Abetal, HeC: 6/11 29.06.2009 Neverland, HeC: 59/98 29.06.2009 Neverland, HeC: 48/99 ERJ-esteratsastuskilpailut: (Sijoituksia 3 kpl joista voittoja 2 kpl) 18.04.2009 Hullumaja, 80cm: 4/11 18.04.2009 Hullumaja, 90cm: 8/15 05.05.2009 Revenance, 80cm: 1/50 05.05.2009 Revenance, 90cm: 14/39 10.05.2009 Abetal, 90-100cm: 34/50 10.05.2009 Abetal, 90-100cm: 48/50 11.05.2009 Abetal, 90-100cm: 46/50 11.05.2009 Abetal, 90-100cm: 18/50 12.05.2009 Abetal, 90-100cm: 21/50 12.05.2009 Abetal, 90-100cm: 31/50 01.06.2009 Valkeneva, 90cm: 25/30 04.06.2009 Destination Hades, 90cm: 71/100 05.06.2009 Destination Hades, 90cm: 30/100 06.06.2009 Destination Hades, 90cm: 95/96 06.06.2009 Reeyah Ponies, 90cm: 2/40 07.06.2009 Tousle Roulet, 50-60cm: 26/37 07.06.2009 Tousle Roulet, 60-70cm: 17/48 07.06.2009 Tousle Roulet, 80-90cm: 1/59 07.06.2009 Sound, 90cm: 33/50 07.06.2009 Destination Hades, 90cm: 96/96 08.06.2009 Destination Hades, 90cm: 83/96 09.06.2009 Destination Hades, 90cm: 28/100 09.06.2009 Elegancia, 80cm: 29/54 19.06.2009 Abetal, 50-60cm: 5/13 19.06.2009 Abetal, 70-80cm: 11/14 19.06.2009 Abetal, 50-60cm: 4/13 19.06.2009 Abetal, 70-80cm: 5/14 19.06.2009 Abetal, 50-60cm: 12/13 19.06.2009 Abetal, 70-80cm: 11/14 25.06.2009 Usvapilvi, 90cm: 17/36 26.06.2009 Krofnock Ranch, 80cm: 49/50 27.06.2009 Krofnock Ranch, 80cm: 45/50 Muut kilpailut: (VVJ: Sijoituksia 5 kpl, KERJ: Sijoituksia 1kpl joista voittoja 1kpl) 20.08.2008 VVJ JPR, Vaativa yhdistetty poneille: 53/59 20.08.2008 VVJ JPR, Vaativa yhdistetty poneille: 2/60 20.08.2008 VVJ JPR, Vaativa yhdistetty poneille: 40/61 20.08.2008 VVJ JPR, Vaativa yhdistetty poneille: 48/59 20.08.2008 VVJ JPR, Vaativa yhdistetty poneille: 50/59 20.08.2008 VVJ Teijan Talli, Noviisi tarkkuuskoe poneille: 15/20 23.08.2008 VVJ Tijuana's Stables, Vaativa yhdistetty poneille: 13/17 24.08.2008 VVJ Kisakeskus Zaa, Vaativa yhdistetty poneille: 4/9 24.08.2008 VVJ Kumpuramäki, Vaativa yhdistetty poneille: 14/19 27.08.2008 VVJ VVA, Vaativa yhdistetty poneille: 5/25 15.09.2008 VVJ Nonstop, Vaikea yhdistetty poneille: 4/20 21.09.2008 VVJ Noppakuution Ratsutila, Vaativa yhdistetty poneille: 18/20 25.09.2008 VVJ Rowea, Vaativa yhdistetty poneille: 2/21 26.09.2008 VVJ Rowea, Vaativa yhdistetty poneille: 21/22 28.08.2008 VVJ Tijuana's Stables, Vaikea yhdistetty poneille: 9/19 29.08.2008 VVJ Tijuana's Stables, Vaikea yhdistetty poneille: 10/19 30.08.2008 VVJ Tijuana's Stables, Vaikea yhdistetty poneille: 16/19 12.06.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 16/32 13.06.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 5/31 14.06.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 25/32 20.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 1/49 21.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 19/49 22.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 22/49 23.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 49/49 24.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 46/49 29.06.2009 KERJ Abetal, Tutustumisluokka: 6/6 29.06.2009 KERJ Sevenup, Tutustumisluokka: 16/17 » Tekijänoikeudet Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut weelow. Kuvat on ottanut ja antanut käyttöön Miracle Luonteen on kirjoittanut Anna N. Kiitos! |