|
» virtuaalihevonen Fn SO CARIBBEAN W!
Täyttänyt 3-vuotta 14.04.2009 Tavoitteena ○ PKK'n kantakirjaus ○ VIP MVA Fn arvonimet ○ Yleislaatuarvostelu ○ Estelaatuarvostelu
» Luonne Joskus kai se tulle jokaiselle virtuaalimaailmassa pyörivälle se aika, jolloin haluaa hankkia itselleen ison, komean estehevosen. Varsinkin jos oma talli on täynnä kaiken maailman poneja ja muita suomenputteja. Tähän astihan ainoastaan Hiavatcha on pitänyt ison hevosen rooliaan tallissa, mutta hänkin painottuen koululinjalle. No, So Caribbean W!, toisin sanoen Kalle oli minulle se ensimmäinen hevonen, jolla aion kisaamisen kunnolla aloittaa ja jonka kanssa tavoitteet ovat korkealla. Alusta asti Kalle on ollut yhteistyöhaluinen ja kova tekemään töitä. Vapaapäivät eivät kuulu sen sisäiseen kalenteriin ollenkaan. Se tuntuu tietävän, että tie huipulle on pitkä ja määränpäänsä saavuttaa vain kovalla treenauksella. Hyvin positiivinen kaveri, jonka kanssa on mukava työskennellä. Kalle ei tosin tule muiden hevosten kanssa alkuunkaan toimeen, vaan sen rooliin kuuluu olla aina lauman johtaja. Ihmisten kanssa työskennellessä se on kuitenkin jo huomannut olevansa aina ns. "alempiarvoinen". Kallen hoitotoimenpiteet ovat tarkat ja sen jalat ja lihaksisto pyritään pitämään erittäin hyvässä kunnossa aamuin - illoin. Sen vuoksi ori onkin varmaan jo varsin tottunut näihin kaiken maailman harjaus hömpötyksiin joiden lisäksi myös jalat kylmätään joka päivä sekä hierojakin käy kylässä vähintään kerran kuukaudessa. Joskus sitä hieman uudet ihmiset jännittää ja se mieluiten näyttäisi niille hiukan kaapinpaikkaa. Topakalla käsittelijällä ei Kallen kanssa ole suurta ongelmaa. Sille vain pitää esittää selvästi, kuka tässä nyt johtaa ja käskee. Kalle on välillä kavioita putsattaessa ja kengittäessä hankala ja harvoin antaa kengittäjän hoitaa hommaansa ilmaiseksi vain seisomalla paikoillaan. Varsinkin takajalat tuottavat orin kanssa ongelmaa, koska Kalle on takapäästään erittäin kevyt. Tähän mennessä kaikki toimenpiteet ovat kuitenkin Kallen kanssa onnistuneet. Jotkut hiukan helpommin ja jotkut vaikeammin. Riippuen hiukan hevosen silloisesta päivästä ja mielentilasta. Kallen ratsastettavuus on haastava ja ori on erittäin herkkä ja varovainen. Se on ratsastaessa myös erittäin rohkea eikä sitä paljon maailman menot hetkauta silloin kun töitä tehdään. Kalle on perinyt emänsä hienot, tasaiset liikkeet sekä isänsä hyvän estehevosen potentiaalin sekä kapasiteetin. Ratsastaessa sen herkkyys on täysin käsinkosketeltavissa. Kalle on herkkä niin pohkeille kuin painoavuillekkin. Suustaan se on erityisen tarkka ja auta armias jos menet hevosta nykäisemään suupielestä. Takapään lento on komea ja korkea, eikä siellä tähän astisesti ole kovin montaa kertaa kyydissä pysynyt. Kalle on siis minulle itselleni ollut täydellinen opettaja tässä asiassa. Helpoksi ratsuksi oria ei siis voi sanoa. Yhteisen sävelen löytäminen vie aikaa ja vaivaa sekä kovaa harjoittelua, mutta se on loppujen lopuksi vaivan arvoista. Parempaa tunnetta ei olekkaan kuin yhteys hevoseen ratsastaessa. Esteillä ori on kuuliainen, mutta kuuma. Sen silmistä säihkyy vain esteet ja se odottaa malttamattomana pääsyä hyppäämään. Se suoraan sanottuna rakastaa työtään. Se on esteillä erittäin nopea ja taipuu helposti tiukkoihinkin tilanteisiin, kunhan osaa vain oikein pyytää. Pelkästään ohjasta vetämällä Kalle ei käänny kuin väärään suuntaan, ihan vain periaatteesta. Kun Kalle kanssa löytää yhteyden esteillä, sen huomaa ja radat ovat sen mukaisia. Kisapaikalla käyttäytyminen ei välttämättä ole niitä Kallen parhaimpia taitoja. Toinen on yleensä hommasta niin täpinöissään, ettei kerkeä ajatella mitään muuta kuin: "Äkkiä töihin!". Kisapaikalla se esittää mielellään temppujaan ohimeneville tammoille ja tarvitsee sen takia kisamatkoille kokeneen hoitajan joka saa pidettyä ison orin kurissa. Kalle matkustaa mieluiten hevosautonkyydissä. Trailerit tuppaavat stressaamaan orin mieltä, vaikka ne olisivat kuinka tasaisia vetää. Isompiin kisoihin mennessä Kalle kulkeekin kuorma-autolla, ettei turha stressaaminen vie voimia itse kisasuorituksesta. » Sukutaulu
» Jälkikasvu 01. hann-o./t. varsa - s. 00.00.0000 - i. iskä - om. omistaja » Ikääntyminen 3 vuotta - 13.04.2009 4 vuotta - 31.05.2009 5 vuotta - 18.07.2009 6 vuotta - 04.09.2009 7 vuotta - 22.10.2009 8 vuotta - 09.12.2009 9 vuotta - 26.01.2010 10 vuotta - 15.03.2010 11 vuotta - 02.05.2010 12 vuotta - 19.06.2010 13 vuotta - 06.08.2010 14 vuotta - 23.09.2010 » Kilpailukalenteri ERJ-esteratsastuskilpailut: (Sijoituksia 6 kpl joista voittoja 2kpl) 01.06.2009 Valkeneva, 80cm: 26/30 04.06.2009 Destination Hades, 60cm: 56/85 04.06.2009 Destination Hades, 80cm: 75/80 05.06.2009 Destination Hades, 60cm: 60/85 05.06.2009 Destination Hades, 80cm: 36/80 06.06.2009 Reeyah Ponies, 70cm: 11/40 06.06.2009 Reeyah Ponies, 80cm: 28/40 06.06.2009 Destination Hades, 60cm: 3/85 06.06.2009 Destination Hades, 80cm: 16/80 07.06.2009 Destination Hades, 60cm: 5/85 07.06.2009 Destination Hades, 80cm: 50/80 07.06.2009 Tousle Roulet, 50-60cm: 20/37 07.06.2009 Tousle Roulet, 60-70cm: 20/48 08.06.2009 Destination Hades, 60cm: 15/85 08.06.2009 Destination Hades, 80cm: 18/80 09.06.2009 Destination Hades, 60cm: 25/85 09.06.2009 Destination Hades, 80cm: 46/80 09.06.2009 Elegancia, 50cm: 9/41 09.06.2009 Elegancia, 60cm: 17/49 25.06.2009 Usvapilvi, 60cm: 39/50 26.06.2009 VLY, 50cm: 27/40 26.06.2009 Krofnock Ranch, 60cm: 24/50 26.06.2009 Krofnock Ranch, 80cm: 37/50 27.06.2009 Krofnock Ranch, 60cm: 19/50 27.06.2009 Krofnock Ranch, 80cm: 9/50 28.06.2009 Március, 60cm: hyl 28.06.2009 Március, 80cm: 4/30 06.07.2009 KK Bailador, 60cm: hyl 07.07.2009 KK Bailador, 60cm: 30/37 15.07.2009 Hiprakka, 80cm: 1/51 20.07.2009 Stud Monument, 80cm: 76/100 21.07.2009 Stud Monument, 80cm: 40/59 22.07.2009 Stud Monument, 80cm: 13/100 23.07.2009 Stud Monument, 80cm: 4/100 24.07.2009 Stud Monument, 80cm: hyl 25.07.2009 Stud Monument, 80cm: hyl 25.07.2009 Junkertums Othello, 80cm: 46/50 25.07.2009 Tuttanin talli, 60cm: 50/50 25.07.2009 Tuttanin talli, 60cm: 1/50 KRJ-kouluratsastuskilpailut: (Sijoituksia 2 kpl) 22.04.2009 Siero, He C: 54/69 * 22.04.2009 Siero, He B: 52/67 * 23.04.2009 Siero, He C: 13/69 * 23.04.2009 Siero, He B: 10/67 * 24.04.2009 Siero, He C: 19/69 * 24.04.2009 Siero, He B: 12/67 * 06.06.2009 Reeyah Ponies, He A: 28/40 06.06.2009 Reeyah Ponies, He A: 16/41 29.06.2009 Neverland, He A: 22/100 29.06.2009 Neverland, He A: 9/99 13.07.2009 KK Bailador, He A: 35/53 14.07.2009 KK Bailador, He A: 3/59 15.07.2009 Barrier Stall, He A: 380/389 Muut kilpailut: (KERJ: Sijoituksia 1 joista 0 voittoa, PKK: 5 x EO-Sert) 10.05.2009 PKK Malinan Virtuaalihevoset, Hevoset: EO-Sert, tuom. Minna 16.05.2009 PKK Kuninkoja, Hevosorit ja -ruunat: EO-Sert , tuom. keww 28.05.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 29/30 04.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 23/49 05.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 6/49 06.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 27/49 12.06.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 6/32 13.06.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 6/31 14.06.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 23/32 16.06.2009 PKK Vt Maitokahvi, Hevosorit ja -ruunat: HY, tuom. Anne 18.06.2009 PKK Allu Express, Hevosorit: EO-Sert, tuom. TUITIU 20.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 19/49 21.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 35/49 22.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 18/49 23.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 39/49 24.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 26/49 25.06.2009 PKK Allu Express, Sertilliset hevosorit: EO-Sert, tuom. Akeya 26.06.2009 KERJ Krofnock Ranch, Tutustumisluokka: 12/17 27.06.2009 KERJ Krofnock Ranch, Tutustumisluokka: 10/11 28.06.2009 PKK Allu Express, Hevoset: Hy, tuom. Minna 07.07.2009 KERJ Cadell, Tutustumisluokka: 13/34 09.07.2009 KERJ Piipari, Tutustumisluokka: 26/27 13.07.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 36/50 14.07.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 42/50 15.07.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 32/50 11.07.2009 PKK Phytagora, Hevosorit ja -ruunat: EO-Sert, tuom. Minna 10.08.2009 PKK Delicious, Hevosorit ja -ruunat: SIJA, tuom. ? 15.08.2009 PKK Atlas, Hevosoriit, tietokoneella piirretyt: BIS-3 KTK-Sert, tuom. Akeya 16.08.2009 PKK Atlas, Hevosoriit, tietokoneella piirretyt: EO-Sert tuom. Reega 23.08.2009 PKK Oravanpyörä, Hevosoriit: HY, tuom. Minna 29.08.2009 PKK NHEC, Hevosoriit: HY, tuom. ryga 31.08.2009 PKK Allu Express, Rakenne: tietokoneella piirretyt: HY, tuom. Minna 31.08.2009 PKK Allu Express, Rakenne: tietokoneella piirretyt: HY, tuom. Minna 02.09.2009 PKK Allu Express, Rakenne: tietokoneella piirretyt: EO-Sert, tuom. Jaffa 02.11.2009 PKK Simora, Tietokoneella piirretyt hevosoriit: SIJA, tuom. Odelie * = Porrastetut kilpailut » Kuulumiset 24.10-09 Huhhuh, sitä on poika täyttänyt jo 7-vuotta! Kyllä on aika vierähtänyt nopeaa. Kallen sijoituksia yritän tallin toimistossa laskeskella. Niitä on jo ihan mukavasti :) Raking-pisteet eivät tosin kauheasti hetkauta, mutta kuitenkin niitä on tullut vähä joka lajista :) (KRJ: 33, ERJ: 79, KERJ 42). Jatketaan vielä samaan malliin. Kohta pitäisi jo morsmaikkuja ruveta etsiskelemään. Kalle sai 15.8 ensimmäisen KTK-Sertin PKK'n näyttelyistä! *ylpeä" ^___^ - Suvi K 25.07-09 Fn-arvonimi myönnetty. Kallella toinen kisaaja elokuun ajan oman ajanpuutteen vuoksi :) Tämän jälkeen jatkan taas ite kisaamista. - Suvi K 17.07-09 Kallelle anottiin Fn-arvonimeä herran hyvän PKK-menestyksen johdosta :) - Suvi K 23.05-09 Kesä on tuloillaan jo hyvää vauhtia ja Kallen kanssa yhteistyö on lähtenyt hyvin. Porrastettujen koulukilpailujen myötä ollaan pikkuhiljaa siirtymässä myös esteisiin. Porrastettuja kilpailuja kilpailemme edelleen, mutta luultavasti siirrymme myös tavallisiin kilpailuihin porrastettujen vähyyden vuoksi, mutta kisauksen taso etenee kuitenkin samaa tahtia kuin porrastetuissa. Näin saamme myös kerättyä Raking-pisteitä niin että laatuarvostelutkin sujuvat sitten tulevaisuudessa paremmin. Herra on aloittanut myös aktiivisen PKK'ssa kisaamisen sitä mukaa kun sille suunnattuja näyttelyitä ilmestyy kalenteriin ja menestyshän on tähän mennessä ollu hieno! Tästä edetään :) - Suvi 16.04-09 Kallen kanssa aika on mennyt rattoisasti harjoitteluiden merkeissä. Meillä on paljon opittavaa toisiltamme ja oppiahan me molemmat haluamme! Vaikkakin Kalle on alusta asti osoittanut hyvää yhteistyökykyä sekä rehellisyyttä, olen allekirjoittaneenakin saanut maistaa maneesin hiekaa pariinkin otteeseen. Virheistään pitää joskus saada maksaakin.. Sen olen orin kanssa saanut oppia. 14 päivä huhtikuuta juhlimme Kallen 3 vuotis synttäreitä. 3-vuotta on siinä mielessä tärkeä etappi, että saamme Kallen kanssa aloittaa kilpailemisen! Aloittelemme ensin rauhallisesti seuratason koulukilpailuista ja sitten pikkuhiljaa taitojen karttuessa lähdemme myös estepuolelle, kunhan vain vielä vähän treenaillaan. Kyllä se tästä vielä lähtee! :) - Suvi K » Arvostelut ○ NHEC'n näyttelyiden yhteydessä, tuom. ryga Leimat hyvät. Etupainotteinen asento, vuohisissa ventoutta. Kauniita yksityiskohtia. » Tekijänoikeudet Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut weelow. Kuvan on antanut käyttöön Suvi K Luonteen on kirjoittanut meille Suvi K Kiitos! |