|
» virtuaalihevonen ELDINA
» Luonne Yleisesti Ellu on melko diiva, mutta silti helppo käsitellä ja kiltti. Rauhallinen mutta reipas neiti luottaa vain sille lähimpiin ihmsisiin, jolloin se uskaltaa olla rennommin hamuillen rapsutuksia ja toki kerjäten makupaloja joita se rakastaa yli kaiken, ja tekisi melkein mitä hyvänsä saadakseen palan porkkanaa tai omenaa. Hoitaessa Ellu on kiltisti, mutta esimerkisi korviinsa se ei anna koskea, ja siksipä kisapaikallakin pumpulin tunkeminen korviin on hiukan hankalaa kun se alkaa viskelemään päätään. Kotona Ellu ottaa kuolaimet hyvin vastaan, mutta muualla se touhu tahtoo mennä aina vähän höseltämiseksi. Karsinastaan tämä saattaa kuitenkin tulla melkoisella vauhdilla, joten alta pois, ja juoksutusliina on hyvä keksintö tässä vaiheessa, sillä tavallisella riimunnarulla ei kannata Ellua lähteä taluttamaan vaikka se kuinka nätisti vierellä kävelisikin, eihän sitä koskkaan tiedä mitä se keksii. Ellu ei oikein tykkää pesemisestä, ja yrittääkin kaikin konstein väistellä vesiletkusta suihkuavaa vettä, jolloin touhu saattaa mennä melkoiseksi taisteluksi. Eikä Ellu sitäpaitsi pesupaikalle menekkään kovin helposti, sillä se luulee että se ei sinne mahdu, varsinkaan jos sen seinää vasten sattuu olemaan melassisanko. Taluttaessa Ellu kävelee reippaasti, ehkä hieman jännittyneenä, eteenpäin. Hakke on kova poika isottelemaan muille hevosille, jonka seurauksena se saattaa olla heti takapää muita vasten, eikä se saata katsoa potkaiseeko se hoitajaansa vai mihinkä sen kavio osuu, vaikka muuten Hakke kiltti onkin. Tosin koskaanhan hevosesta ei voi mennä varmuudella sanomaan että tämä tässä näin on niin kiltti. Kuten jo mainitsinkin, on juoksutusliina hyvä vaihtoehto tälle, sillä Ellu saattaa tulla karsinastaan vauhdilla, ja se meneekin tarhaan juoksulla, joten alle ei olisi kiva jäädä. Ratsastaessa Ellu on kuuliainen ja kaikkensa antava yritteliäs hevonen. Ellu tarvitsee kärsivällisen ja pehmeäkätisen ratsastajan, muuten Ellu saattaa mennä pyörälleen päästään eikä enää tiedä mitä tehdä ja miten päin sitä pitäisi nyt oikein olla. Joskus hermostuessaan Ellu saattaa vetää pienet pukit, silloin täytyy vain päättäväisesti antaa reippaasti käskyjä eteenpäin eikä jäädä sormisuussa ihmettelemään, tai Ellu kyllä käyttää tilaisuuden hyväkseen. Kisoissa Ellulla on yleensä kova kiire tehdä tuttavuutta muiden kanssa, siksipä se saattaa varustaessa pyöriä ympäriinsä ja korskua. Kisasuorituksen aikana se keskittyy vain ja ainoastaan suoritukseensa, ja antaa kaikkensa miellyttääkseen ratsastajaansa. Ellulla on kova kiire kisojen jälkeen kotikarsinaansa syömään, joten se saattaa olla melko hermokimppu startin jälkeen, jolloin tämäkin touhu saattaa olla melko extreme urheilua, kun yrität varoa varpaitasi jotka uhkaavat liiskaantua Ellun kavion alle. Toivottavasti et aivan säikähtänyt Ellua, vaan uskallat tehdä tuttavuutta sen kanssa, sillä sen kovan kuoren alla piile lämmin ja hellä sydän, ja on uskollinen juuri sille omalle ihmiselleen, joka hellii ja hoivaa sitä. » Sukutaulu ja sukuselvitys
Isä Aladin on alun perin Virossa syntynyt, rautias, eestinhevosori. Hevonen on tuotu suomeen ennen kuin on kerennyt täyttää kaksi. Koulutettu suomessa esteille ja menestynytkin siinä lajissa oikeinkin mukavasti. Vieraillut pariin otteeseen myös ruotsin puolella kilpailemassa. Säkäkorkeudeltaan 148cm orilla on Eldinan lisäksi 2 muuta jälkeläistä, jotka ovat myöskin hyvin menestyneesti kilpailleet este- sekä kenttäratsastuksessa. Isänisä Galax on kuvan kaunis, Virossa ykköspalkinnolla kantakirjattu eestinhevosori. Alunperin työhevoseksi syntynyt ori on siirtynyt ratsukäyttöön kasvattajien huomattua hevosen kyvyt. Säkäkorkeudeltaan 147cm Galax on kilpaillut Virossa menestyksekkäästi niin este- kuin koulupuolellakin. Myöhemmin suomeen tultuaan ori on jatkanut kilpailua ja kokeillut myös kenttäratsastuksen saloja. Jälkeläisiä yhteensä kuusi. Kuollut vanhuuden tuomiin vaivoihin 27-vuotiaana. Isänemä Curry on pippurinen ja huomionkipeä eestinhevostamma. Säkäkorkeutta hevoselta löytyy 145cm. Curry on syntynyt Virossa. Enemmänkin perhe- ja työhevosen roolia toimittaneella tammalla on jälkeläisiä vain yksi. Vanhoilla päivillään kilpailuissa kahdesti käväissyt tamma on tuonut hyvää mainetta omistajilleen tuomalla sieltä mukanaan ensimmäisen ja toisen palkinnon. Kuollut 20-vuotiaana. Emä Annie on myös estepainotteinen, alkujaan virossa syntynyt, kaunis tamma. Tamman elämään on kuulunut muuttoja, kilpailuja sekä varsoja. Annie on muuttanut 5-vuotiaana kisaamaan suomeen, mutta tehtyään täällä ensimmäisen varsansa se on jälleen palannut takaisin synnyinseuduilleen. Vain 135cm tamma. Hevonen on kisannut suhteellisen hyvällä menestyksellä esteratsastuksessa. Kouluratsastuksessa Annie ei yleisesti ottaen ole oikein pärjännyt hassujen liikkeidensä ja kuuman luonteensa vuoksi. Eldinan lisäksi tammalla on vain yksi jälkeläinen. Kuollut 19-vuotiaana hiekkaähkyyn. Emänisä Dewin on 136cm ori. Näyttelyissä paljon kiertänyt ja palkittu eestinhevonen on myös estepainotteinen. Menestynyt esteiden saralla oikeinkin mukavasti. Kisannut myös kouluratsastuksessa, ja sijoittunutkin pari kertaa, mutta kuuman luonteensa vuoksi hevosen kanssa on keskitytty enemmän esteisiin. Kokeiltu myös valjakkoajoa. Jälkeläisiä yhteensä kolme. Asustaa nykyisin suomessa. Emänemä Anastasia on raskasrakenteinen, Virossa enemmänkin työhevosen roolia tehnyt, ruunikko eestinhevostamma. Kuljetettu 15-vuotiaana suomeen jolloin se myös peruskoulutettiin. Säkäkorkeutta tammalta löytyy 135cm. Kilpaillut suomessa junioriratsuna pienissä kisoissa. Myöhemmin vanholla päivillää kuljeksinut jotakin kautta takaisin synnyinseudulleen viroon jossa synnyttänyt yhden jälkeläisen. » Jälkikasvu 01. Eesth t. Lille AB - s. 21.07.2008 - i. Demyan BRT - om. Ziki 02. Eesth t. Aenghus AB - s. 01.09.2008 - i. Severin EST - om. Suvi K 03. Eesth o. Härm AB - s. 02.04.2008 - i. Hämär Härra - om. Suvi K » Kilpailukalenteri KRJ-kouluratsastuskilpailut: (Sijoituksia 1 kpl) 19.04.2009 KRJ Kurnav, He C: 11/12 19.04.2009 KRJ Kurnav, He B: 3/15 06.06.2009 KRJ Reeyah Ponies, He C: 22/38 25.06.2009 KRJ Bellisente, He C: 7/28 26.06.2009 KRJ Abetal, He B: 6/11 27.06.2009 KRJ Abetal, He B: 8/11 28.06.2009 KRJ Abetal, He B: 9/11 28.06.2009 KRJ Március, He C: 4/30 28.06.2009 KRJ Március, He C: 24/37 ERJ-esteratsastuskilpailut: (Sijoituksia 23 kpl joista voittoja 6 kpl) 26.01.2008 ERJ Divine Angel, 120cm: 27.01.2008 ERJ Stud Caruso, 100-120cm: 36/316 27.01.2008 ERJ Lohdutus, 110cm: 8/15 28.01.2008 ERJ Silfran Ponyriders, 120cm: 28.01.2008 ERJ Kiaisas, 110-120cm: 47/232 01.02.2008 ERJ Anyki Wabmbloods, 80cm, 90cm, 100cm : 29/30 03.02.2008 ERJ Desagrado, 80-100cm: 7/50 28.03.2008 ERJ FLR, 120cm: 29/50 09.04.2008 ERJ LAC, 120cm: 29.04.2008 ERJ Bretagne, 120cm: 29.04.2008 ERJ Alwyn Ponies, 120cm: 29.04.2008 ERJ Katvusto, 110cm: 2/50 29.04.2008 ERJ Katvusto, 110cm: 29.04.2008 ERJ Katvusto, 110cm: 34/50 29.04.2008 ERJ Katvusto, 110cm: 27/50 29.04.2008 ERJ Katvusto, 110cm: 30/50 01.05.2008 ERJ Klick, 105cm: 10/43 01.05.2008 ERJ Klick, 110cm: 17/64 01.05.2008 ERJ KaRa, 100cm: 53/64 01.05.2008 ERJ KaRa, 110cm: 56/57 01.05.2008 ERJ Yountville, 100cm: 78/151 01.05.2008 ERJ Yountville, 110cm: 45/137 02.05.2008 ERJ Cresendo, 100cm: 46/65 02.05.2008 ERJ Cresendo, 120cm: 31/57 02.05.2008 ERJ Titans, 100cm: 02.05.2008 ERJ Titans, 110cm: 03.05.2008 ERJ Svarthet, 100cm: 68/80 03.05.2008 ERJ Svarthet, 120cm: 8/46 03.05.2008 ERJ Svarthet, 100cm: 1/80 03.05.2008 ERJ Svarthet, 120cm: 27/46 03.05.2008 ERJ Svarthet, 100cm: 33/80 03.05.2008 ERJ Svarthet, 120cm: 40/46 03.05.2008 ERJ Svarthet, 100cm: 9/80 03.05.2008 ERJ Svarthet, 120cm: 20/46 03.05.2008 ERJ Svarthet, 100cm: 4/83 03.05.2008 ERJ Svarthet, 120cm: 20/46 04.05.2008 ERJ Delma, 100cm: 4/17 04.05.2008 ERJ Delma, 120cm: 7/14 04.05.2008 ERJ Puomila, 100cm: 6/80 04.05.2008 ERJ Puomila, 120cm: 15/65 01.11.2008 ERJ Ratsutalli Abetal, 100-110cm: 1/6 18.11.2008 ERJ Hullumaja, 70cm: 10/10 18.11.2008 ERJ Hullumaja, 80cm: 4/10 19.11.2008 ERJ Hullumaja, 70cm: 8/10 19.11.2008 ERJ Hullumaja, 80cm: 7/10 20.11.2008 ERJ Hullumaja, 70cm: 5/9 20.11.2008 ERJ Hullumaja, 80cm: 5/10 10.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 110cm: 51/52 10.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 120cm: 2/50 11.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 110cm: 1/52 11.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 120cm: 6/50 12.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 110cm: 2/52 12.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 120cm: 25/50 13.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 110cm: 10/52 13.02.2009 ERJ Jasmine Lane, 120cm: 1/50 15.04.2009 ERJ KK Louves, 120cm: 82/89 15.04.2009 ERJ KK Louves, 120cm: 25/95 18.04.2009 ERJ Hullumaja, 100cm: 7/15 18.04.2009 ERJ Hullumaja, 110cm: 5/8 22.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 110cm: 23/40 22.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 120cm: 23/40 23.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 110cm: 20/40 23.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 120cm: 11/40 24.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 110cm: 6/40 24.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 120cm: 18/40 25.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 110cm: 10/40 25.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 120cm: 2/40 26.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 110cm: 33/40 26.04.2009 ERJ Luned Sporthorse, 120cm: 39/40 30.04.2009 ERJ Backstage Sporthorse, 90-110cm: 42/74 05.05.2009 ERJ Revenance, 110cm: 7/60 05.05.2009 ERJ Revenance, 120cm: 31/54 10.05.2009 ERJ Abetal, 110-120cm: 32/50 10.05.2009 ERJ Abetal, 110-120cm: 22/50 11.05.2009 ERJ Abetal, 110-120cm: 19/50 11.05.2009 ERJ Abetal, 110-120cm: 37/50 12.05.2009 ERJ Abetal, 110-120cm: 32/50 12.05.2009 ERJ Abetal, 110-120cm: 9/50 01.06.2009 ERJ Valkeneva, 110cm: 5/30 06.06.2009 ERJ Reeyah Ponies, 120cm: 9/40 07.06.2009 ERJ Tousle Roulet, 120-130cm: 54/54 07.06.2009 ERJ Sound, 110cm: 1/50 07.06.2009 ERJ Sound, 120cm: 37/50 09.06.2009 ERJ Elegancia, 100cm: 8/60 14.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 9/30 14.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 30/30 15.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 12/30 15.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 18/30 16.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 27/30 16.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 30/30 17.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 4/30 17.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 19/30 18.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 8/30 18.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 26/30 19.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 22/30 19.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 3/30 19.06.2009 ERJ Abetal, 70-80cm: 4/14 19.06.2009 ERJ Abetal, 90-100cm: 2/15 20.06.2009 ERJ Abetal, 70-80cm: 3/14 20.06.2009 ERJ Abetal, 90-100cm: 9/15 20.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 29/30 20.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 22/30 21.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 29/30 21.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 28/30 21.06.2009 ERJ Abetal, 70-80cm: 12/14 21.06.2009 ERJ Abetal, 90-100cm: 9/15 22.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 24/30 22.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 17/30 23.06.2009 ERJ Lexington, 110cm: 1/30 23.06.2009 ERJ Lexington, 120cm: 28/30 25.06.2009 ERJ Usvapilvi, 100cm: 26/36 25.06.2009 ERJ Usvapilvi, 100cm: 2/34 26.06.2009 ERJ VLY, 100cm: 15/39 26.06.2009 ERJ Krofnock Ranch, 120cm: 32/50 27.06.2009 ERJ Krofnock Ranch, 120cm: 22/50 27.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 34/40 27.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 35/40 27.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 37/40 27.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 26/40 28.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 12/40 28.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 33/40 28.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 40/40 28.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 13/40 29.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 15/40 29.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 20/40 29.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 26/40 29.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 5/40 30.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 14/40 30.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 30/40 30.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 8/40 30.06.2009 ERJ Zurück, 120cm: 29/40 Muut kilpailut: (KERJ: Sijoituksia 2 kpl) 03.08.2008 KERJ El Saraya, Helppo luokka: SIJA 31.05.2009 KERJ Västerby, Tutustumisluokka: 3/30 04.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 25/49 05.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 26/49 06.06.2009 KERJ Ferraro, Tutustumisluokka: 39/49 08.06.2009 KERJ Allu Express, Helppo luokka: SIJA 08.06.2009 KERJ Naturael, Helppo luokka: 9/43 12.06.2009 KERJ Västerby, Helppo luokka: 22/31 13.06.2009 KERJ Västerby, Helppo luokka: 6/31 14.06.2009 KERJ Västerby, Helppo luokka: 27/31 20.06.2009 KERJ Ferraro, Helppo luokka: 22/50 21.06.2009 KERJ Ferraro, Helppo luokka: 6/50 22.06.2009 KERJ Ferraro, Helppo luokka: 25/50 23.06.2009 KERJ Ferraro, Helppo luokka: 19/50 23.06.2009 KERJ Ferraro, Helppo luokka: 14/50 » Valmennukset ○ Maastoestevalmennus 26.06.2009, valmentajana Ziki Tamma kulki reippaasti eteenpäin, ja lämmittelyissä keskittyi todellakin mitä Suvi pyysi. Esteille kun siirryttiin, ei tästä keskittymisestä ollut kuin enää vähän jäljellä. Tamma keskittyi täysin taas vauhtiin ja mahdollisimman kovan vauhdin saavuttamiseen. Hitaasti mutta varmasti vauhti kuitenkin hilliintyi puolipidätteillä ja istunnalla, ja rata alkoi mennä jo huomattavasti paremmin. Liehuvia lippuja piti ensin vähän säikkyä ja ihmetellä, mutta lopussa ei sitten enää jaksanut niistä kiinnostua. » Kuulumiset ○ Eldina kävi 20.9.2009 Eläinlääkäriasema Alegressa Eldinalta raspattu hampaat ja tehty terveystarkastus. Terveystarkastuksessa ei ilmennyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa ja tamma on vielä todella hyväkuntoinen. Kumminkin voisit nyt jo ennakoivasti alkaa syöttämään vitamiinilisiä ja energiapitoisempaa rehua. » Tekijänoikeudet Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut weelow. Kuvat on ottanut ja antanut käyttöön gems. Luonteen on kirjoittanut Cornetto. Kiitos! |